Surinaa mehiläisten valtatiellä

Teksti & Video Jussi Valonen

Pitkään jatkuneen sadekauden aikana mehiläiset olivat vaipuneet jo melkein epätoivoon. Sateella tai kylmällä ei tee mieli lentää, vaikka kukat jo rakastajiaan kaipailevatkin. Medenkerääjät pohtivat jo, että tuleeko tästä ennätyksellisen huono hunajavuosi. Nyt epätoivo on vaihtunut iloksi, kun aurinko helottaa ja sisätöiden jälkeen pääsee taas lentämään.

Mehiläispoliisin tutkakuvasta näkee, että mehiläispesän edessä käy samanlainen kuhina kuin nelostiellä Juhannuksen alla. Kuten tekemistä kaipaavalla mökkiläisellä, myös mehiläisillä on ollut sateen aikana tylsää ja ne ovatkin keskittyneet jälkikasvun tekemiseen ja säästäneet voimiaan terassikelejä varten. Sään parantuessa pörriäiset ovat hiukan notkistelleet siipilihaksiaan ja lähteneet nauttimaan medestä värikkäiden kukkaystäviensä luona.

Mehiläisten hoitaessa meden keräämisen, mehiläishoitaja keskittyy tilan lisäämiseen. Hunajaa on jo pesiin tullut ja näillä näkymin hunajaa aletaan linkoamaan jo ensi viikolla. Pian uusi hunaja löytää tiensä myös hunajansyöjien suuhun. Vielä muutama viikko täytyy malttaa odottaa. Toivotaan että hyvät säät jatkuvat ja hunajaa tulee ainakin yhden vuoden tarpeisiin.

Kesäkuulumisia

Teksti Jussi Valonen, kuva Pekka Valonen, kuvan ahkera mehiläishoitaja: Kari Valonen

pesilla131Kesä on lähtenyt käyntiin varsin nopeaan tahtiin ja mehiläiset kantavat mettä pesiin niin että surina käy. Tarvetta vauhdille onkin, sillä hunajatilan hunajavarasto hupenee nopeaan tahtiin (kiitos teidän!) ja pian ei Valosen hunajaa enää löydy kauppojen hyllyiltä. Mutta älkää vallan huolestuko: Mehiläiset ovat valmistelemassa valtaisaa hunajajyskyä ja ennen kuin huomaattekaan hierotte jo tuota ihmeainetta yllenne saunassa, laitatte sitä teen joukkoon, levitätte paahtoleivän päälle, tai käytätte sitä jollain täysin omaperäisellä tavalla, josta mieluusti lukisin kommenteissa.

Kesäinen videopätkä hunajatilalta

Loppukesästä Vanajavesikeskus kävi tekemässä hunajatilasta lyhyen videopätkän, joka löytyy nyt Youtubesta. Toivottavasti pörräävät mehiläiset ja vehreät Lahdenpohjan maisemat piristävät pimenevää syksyä. Vanajavesikeskus tähtää Hämeenlinnan seudun vahvistamiseen ja alueen jokien ja järvien kunnon parantamiseen.

Mehiläishoitoa Itävallassa

Teksti & Kuvat Matti Valonen

Vietin viime kesän Itävallassa tutustuen paikalliseen mehiläistalouteen. Tarkoitus oli avartaa maailmankuvaani mehiläishoidosta, ja näin myös kävi. Alla olevassa kuvassa olen Unkarin rajan tuntumassa sijainneen mehiläistarhan viereisellä hunajakukka pellolla.

Olin töissä itävaltalaisella mehiläishoitajalla Wienin pohjoispuolella toukokuun alusta aina elokuun loppupuolelle. Suomen ja Itävallan toisistaan poikkeavia olosuhteita kuvaa hyvin se, kun Suomesta lähtiessäni oltiin tekemässä kevään ensimmäisiä hoitokierrosta, oli Itävallassa satokausi jo käynnissä. Kuitenkin molemmissa maissa satokausi päättyi koko lailla samoihin aikoihin elokuun alkupuolella.

Yllä oleva kuva on otettu ensimmäiseltä viikoltani äitienpäivän tienoilla. Kuvassa Tonavan rantatörmän lähellä sijaitseva mehiläistarha. Kevät on jo pitkällä ja satokausi käynnissä. Tällä tarhalla käydessä saattoi kuulla jokea pitkin kulkevien proomujen ääniä.

Etukäteen en osannut ajatella miten erilaista mehiläishoito Itävallassa saattoi olla. Suurin ero oli, että Itävallassa mehiläistarhaajat siirtävät pesiään satokasvien kukinnan mukaan. Pääsatokasvit joiden mukaan pesiä siirretään ovat kukkimisjärjestyksessä rypsi, akaasia, pihta (abies alba), josta saadaan tummaa mesikastehunajaa, lehmus, josta saadaan vaalempaa mesikastehunajaa ja auringonkukka. Pesien siirtämisen varjopuoli on, että se täytyy tehdä yöllä kun kaikki mehiläiset ovat pesissä. Siirto tulee lisäksi saada päätökseen aamun sarastaessa, jotteivat mehiläiset joudu viettämään liian pitkää aikaa pesissään. Alla olevassa kuvassa on mehiläispesiä akaasiahunajan satoalueella.

Suomea toisinaan kuvataan pitkien etäisyyksien maaksi, mutta etäisyydet tämän tarhaajan mehiläistarhojen välillä olivat melkoiset. Kauimmaiset tarhat, jonne mehiläispesiä siirrettiin, sijaitsivat 150 kilometrin päässä tarhaajan tilalta Waldviertel nimisellä metsäalueella Tsekin rajan tuntumassa. Tämä on yksi niistä alueista, jossa tuotetaan Itävaltalaisten kuluttajien himoitsemaa mesikastehunajaa. Mesikastehunajia on monia erilaisia, sillä laatu riippu mesikasteen erittävästä kirvasta. Itävaltalainen mesikastehunajaa on todella tummaa ja voimakkaan makuista . Suomalaiseen monikukkahunajaan tottuneelle tämä hunaja ei maistunut liian voimakkaan maun takia. Kuitenkin Itävallassa tämä hunaja on kuluttajien suosiossa, ja isäntäni mukaan mitä tummemman väristä sitä parempana hunajaa pidetään. Alla olevassa kuvassa isäntä on siirtämässä pesiä mesikastehunajan tuotantoalueella

Tällä tilalla, jolla vietin kesän, on noin 180 mehiläispesää, mutta Itävallassa on myös suuremman kokoluokan hunajatiloja. Muutama päivä ennen kotiin lähtöä pääsin tutustumaan Wienin eteläpuolella sijaitsevalle tilalle, jolla on 1000 pesää. Alla kuva yhdeltä tämän tilan tarhalta.

Pressivierailun satoa

Etelä-Suomen Sanomien lukijat ja Valosen hunajaa syövät yllättyivät varmasti iloisesti kun noin kuukausi sitten tilan isäntä komisti Sanomien etusivua mehiläispuhaltimen kanssa. Minä ja emäntä pääsimme myös edustamaan sivulle neljä. Lehdestä lähettivät ystävällisesti pdf-kopion, jonka uteliaat voivat linkkiä klikkaamalla ladata omalle koneelleen. 🙂 Yläpuolella kuva linkoomosta, Kati edessä ja minä takana.

Eroon mehiläispelosta

Teksti Jussi Valonen

Riisun mehiläishoidossa käytetyt hanskat, koska ymmärrän että vain siten voin päästä eroon pelostani mehiläisiä kohtaan. Pelkoni johtuu mehiläisten puolustautumiskeinosta, joka on pistäminen. Sen takia moni mehiläishoitaja suojautuu pukeutumalla valkoisiin haalareihin, harsoon ja kypärään, sekä hanskoihin. Minä päätän kuitenkin ottaa hanskat pois.

Koska olen ilman hanskoja, tiedän että jokin mehiläinen pistää minua ennemmin tai myöhemmin. Joudun siis hyväksymään että niin tulee käymään. Asennoitumiseni takia hyväksyn pistokset eivätkä ne tunnu enää niin pahalta. Ja mehiläiset löytävätkin käteni. Saan yhden pistoksen peukaloon, kun yksi mehiläinen jää vahingossa sen alle. Toisen saan kantaessani hunajalaatikkoa.

Vaikka saankin muutaman pistoksen en kadu päätöstäni. Ilman hanskoja olen lähempänä mehiläisiä. Kun yksi kävelee kädelläni tunnen sen. Tunnen myös ilmavirran joka syntyy kun mehiläinen lentää läheltä. Aiemmin kun vielä pelkäsin pistoksia oletin että jokainen mehiläinen haluaa tuikata minua. Nyt minulle selviää ettei asia ole niin. Joku mehiläinen lennähtää kädelleni lepäämään tai kenties mettä etsimään, toinen taas ulostaa kämmenselälleni.

Työpäivän jälkeen pohdiskelen että mehiläispesillä oppimaani voi soveltaa myös muuhun elämään. Maailmassa liikkuessaan ei myöskään saa pelätä vastoinkäymisiä ja kipua, niitä kun on tiedossa jokaisen varalle. Jos sen hyväksyy niin voi keskittyä varsinaiseen elämiseen. Kun ei koe turhaa pelkoa ennakkoon niin uskaltaa elää täysillä, eteen tuleviin tilanteisiin heittäytyen.